Taloushallinto kiinteistöalan ja isännöinnin tarpeisiin

Comptus Oy on vuonna 1994 perustettu taloushallinnon asiantuntijaorganisaatio. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaalla, mutta sähköinen toimintatapamme mahdollistaa asiakkuuksien hoitamisen aina ajasta ja paikasta riippumatta, mihin päin Suomea tahansa.

Yrityksemme on erikoistunut asunto- ja kiinteistöyhtiöiden taloushallintopalveluihin, joiden puitteissa palvelemme asiakkaitamme sekä kirjanpidon että taloushallinnon kuin myös tarvittaessa taloyhtiön muun päivittäisen hallinnoinnin parissa. Pitkä kokemuksemme koostuu taloushallinnon lisäksi isännöinnin palveluista, mikä mahdollistaa esimerkiksi isännöitsijän tuurauksen kiireisen arjen keskellä.

Sähköinen toimintatapa muuttaa arjen hallinnoinnin

Sähköisen toimintatavan ansiosta pystymme säästämään taloushallinnon viemiä resursseja molemmilta osapuolilta. Tehostetun toiminnan avulla vähennämme myös paperien pyörittelyä ja säästämme luontoa. Yhden kirjauksen periaatteella toimivat sähköiset järjestelmät ovat erittäin erinomaisia kokonaisvaltaiseen johtamiseen ja toiminnan hallinnointiin, perinteisen taloushallinnon lisäksi – samaan järjestelmään kirjataan automaattisesti kaikki menot, tulot ja asukkaita koskevat toimenpiteet, jolloin kiinteistön valvonta onnistuu samalla kun talouden hallinta helpottuu.

Käytössämme oleva Innox toiminnanohjausjärjestelmä antaa meille avaimet asiakkuuksien ja taloudenhallintaan. Sen kautta onnistuu myös niin tehtävienhallinta, tiedottaminen, työajanseuranta, kattavuus- ja tehokkuusraportit sekä riskiarvioinnit. Yhden kirjauksen periaatteella toimiva järjestelmä tehostaa työntekoa entisestään, sillä sen avulla kirjauksia ei tarvitse tehdä enää erikseen jokaiseen eri järjestelmään. Innoxin avulla säästämmekin tehokkaasti sekä asiakkaidemme että omia resurssejamme!